Asiantuntijalääkärin palsta

 
 

Yleisyys ja vaikutukset

 

Kuinka yleinen vaiva ennenaikainen siemensyöksy on?

Asiantuntijoiden mukaan jopa joka kolmas mies kokee ennenaikaisen siemensyöksyn jossain vaiheessa elämäänsä. Kuitenkin niiden miesten määrä, joille ongelma aiheuttaa merkittävää ahdistusta, on luultavasti paljon pienempi. Varsin henkilökohtaisen vaivan todellista yleisyyttä on ymmärrettävästi vaikea arvioida.

Toisin kuin olet saattanut kuulla tai lukea, ennenaikainen siemensyöksy ei ole yhteydessä mihinkään tiettyyn ikäryhmään. Tutkimukset ovat osoittaneet, että ongelmasta kärsivien joukossa on yhtä paljon viisikymppisiä miehiä kuin hieman yli kaksikymppisiäkin miehiä. Ennenaikainen siemensyöksy näyttää myös olevan ongelma, jota tavataan eri puolilla maailmaa yhtä paljon, sillä eri kulttuureissa ja maissa ongelmasta kärsivien miesten määrä on samankaltainen.

Mitkä ovat ennenaikaisen siemensyöksyn vaikutukset?

Ennenaikaisen siemensyöksyn pariskunnille aiheuttama taakka voi olla sekä emotionaalinen että fyysinen. Vaiva voi vähentää itseluottamusta, aiheuttaa ahdistusta ja synnyttää häpeän tunteita. Joissakin tutkimuksissa on osoitettu ennenaikaisen siemensyöksyn olevan yhteydessä myös masennukseen.

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan, johon osallistui yli 12 000 miestä ja heidän kumppaninsa, ennenaikaisesta siemensyöksystä kärsivillä miehillä on merkittävästi huonompi seksielämä, enemmän ahdistusta ja enemmän huolta parisuhteestaan kuin miehillä, joilla tätä ongelmaa ei ole.

 

 

Mitkä ovat ennenaikaisen siemensyöksyn vaikutukset?

Monet naiset kertovat vihan ja mielipahan tunteista, joita miehen itsekkäältä vaikuttava käytös aiheuttaa. Naiset kertovat myös, että ennenaikaisesta siemensyöksystä kärsivät kumppanit tekevät vähemmän aloitteita seksin suhteen suoritukseen liittyvän pelon ja ahdistuksen takia. Tämä voi saada naisen tuntemaan itsensä arvottomaksi ja kyseenalaistamaan viehätysvoimansa.

 

 

Sekä naiset että miehet voivat tuntea, että heidän suhteestaan puuttuu jotain ja että se vaikuttaa heidän läheisyyden tunteisiinsa. Ennenaikaisesta siemensyöksystä kärsivien miesten naiskumppanit puhuvat usein halusta parantaa seksielämäänsä ja toiveesta vähentää parisuhteeseensa liittyvää huolta. Monet naiset eivät kuitenkaan halua keskustella ennenaikaisesta siemensyöksystä, koska he ymmärtävät kumppaninsa huolen eivätkä halua huolestuttaa häntä enempää.

Suomalaiset miehet ja kumppanit kertovat syksyllä 2009 julkaistussa kyselyssä minkälainen vaikutus herkällä siemensyöksyllä voi olla parisuhteeseen. Lue uutinen.